Moikka taas!
Viime bloggauksesta on kulunut jo jonkin verran ja ollaan ehditty käymään yksissä kisoissakin!Tämän vuotiset tyttökisat järjestettiin Tampereella. Meidän suoritusvuoro oli vasta 107 (Joukkueita lauantaina oli 111) eli kisojen loppupäässä ja noin klo 21.
Lauaantaina olisi ollut 8.30 harkkavuoro, mutta jätimme sen väliin sillä ei olisi ollut mitään järkee lähteä kuudelta Tampereelle. Harkkavuoron sijaan harjoittelimme ennen lähtö Talsoilassa joka olikin järkevää, koska harkkasuorituksessa olisi ollut aikaa vain 3 minuuttia, mutta kun olimme Talsoilassa saimmekin harjoitella n. tunnin!
Kun olimme olleet harkoissa, niin sen jälkeen lähdimme omilla kimppakyydeilla kohti Tamperetta. Tampereelle saavuttuamme menimme majoituskoululle, ja kiipesimme 5 kerrosta ylöspäin tavaroiden ja matkalaukkujen kanssa. Kun lopulta pääsimme luokkahuoneeseen aloitimme patjojen täyttämisen. Kun patjat oltiin täytetty ja lakanat laitettu menimme syömään.
Syömisen jälkeen saavuimme taas koululle ja aloitimme meikkauksen ja hiusten laiton. Kun kaikilla oli meikit ja nutturat oli aikaa kaikenlaisiin juttuihin kuten valmentajien salakuvaus, muiden kutittaminen...: D Kun oltiin tarpeeksi lököilty ja laiskoteltu menimme katsomaan Arielin suorituksen ja sen jälkeen aloitimme lämmittelyn (Lämmittely oli kivasti järjestelty, koska lämmittelytiloihin pääsi n. tuntia aikaisemmin)
Kuvia lämmittelystä ja venyttelystä:
Jalkojen suoristuksia.
Ja spagaatit (huomaa Emilia taustalla:)
Lonkankoukistajassa joustoja.
Näyttää vaaralliselta mennä väliin, mutta kyseessä
on vain jalkojen avaukset;)
Aamupalan jälkeen menimme katsomaan Arielin, Loisteen ,Säihkeen, Sitriinin ja Säpinän suorituksen. (Ariel pääsi 12-14 v. finaaliin)
Ariel: LAUANTAI: A kategoria +0,1 idea +0,1 ilmaisu?
SUNNUNTAI: TV: 5,40 AV: 2,85 EXE: 8,60 YHT: 16,85
Loiste: 4 kategoria + 0,1 idea
Säihke: 3 kategoria + 0,1 ilmaisu ja 0,1 idea
Sitriini: 7 kategoria
Säpinä: 7 kategoria
Fuxiat:D kategoria :D
Esitysten välissä kävimme syömässä myös lounaan.
Kun kaikki Forssalaisten esitykset oli katsottu lähdimme bussilla (joka oli ihan täynnä) kohti Forssaa. Jälleen oli ``suoritettu´´ yksi kisareissu. (Joka oli viimeinen tältä keväältä)
Vielä on naisvoimistelijoiden perinteinen kevätnäytös, ja sitten ohjelma on ``loppuunkäsitelty´´: )
Vielä muutama ehkä vähän epämääräinenkin kuva lauantaista:
Lakanoiden ja patjojen laittoa.
toisten kuvailua....
Matkalla kisapaikalle.
Ruokailua...
Ja ruokailua!
Nutturoiden tekoa.
Millan kepit tuntuivat kiinnostavan kaikkia...
Ja taas kepit vaihtoivat omistajaa!
Nora toimi musiikin soittajana.
Ja taas toisten kuvaamista.
Nukkumaanmenoaika.
Kuva valkkujen salakuvauksesta.
Ja lisää epämääräisiä kuvia sunnuntailta:
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaihana simppa ja muuten miks pipsasta ei oo kuvaa ::D
VastaaPoista